
ANNIINA SUVILAMPI (tiivistetysti)
- Varhaiskasvatuksen koulutuksia
- Tekstiili- ja vaatetusalan koulutuksia
- Kestävän kehityksen opinnot Hamkissa
- Pitkä ura takana lapsi- ja perhetyöntekijänä seurakunnissa
- Toiminut yrittäjänä vuodesta 2004 monenlaisia hommia tehden
- Kahvilassa huseerannut elokuusta 2024
————————————————————————
Ja hivenen laajemmin:
Olen syntynyt Hattulassa ja mutkien kautta kotipaikkakunnaksi valikoitui Forssa. Matkan varrella elämään on siunaantunut kaksi lasta, joista nuorempi asustelee edelleen äidin helmoissa ja vanhempi lähti omia siipiään testailemaan jokin aika sitten. Ovat molemmat upeita nuoria, joista saan olla ylpeä ja nauttia heidän ystävyydestään.
Niin sanotun työuran tein seurakuntien leivissä. Työssä sai käyttää mielin määrin luovuutta ja kristittynä työ oli antoisaa, sai jakaa Taivaan Isän ilosanomaa. Jossain vaiheessa työ alkoi ”ottaa enempi kuin antaa” ja oli aika siirtyä katselemaan muita mahdollisuuksia. Mitä sitä tekis isona?
Kestävän kehityksen koulutus löytyi lähikampukselta ja oli mahtavaa hypätä aivan uudenlaiseen ympäristöön ja oppimaan uutta. Opiskeluaikaan sisältyi myös opiskelijoiden osuuskunnan vetovastuu, pääsimme testailemaan osaamistamme erilaisissa ympäristöalan toimeksiannoissa. Koskapa pandemia sattui juuri tuohon opiskeluaikaan, mahdollisti se samalla ”kaksi kärpästä yhdellä iskulla”, eli pystyin elättämään perheeni opiskeluiden ohessa ompeluhommilla. Jos menneestä pandemiasta oli jotain hyötyä, niin työskentely pääsääntöisesti kotoa käsin on edelleen mahdollista.
Tällä hetkellä yrittäjän toimenkuvaani kuuluvat tekstiili- ja vaatetusalan alihankintahommia, tilaustöitä, viestintäpalveluja, konsultointipalveluja sekä seurakuntien ympäristöjärjestelmien auditointeja. Kestävän kehityksen opinnot Hämeen Ammattikorkeakoulussa ovat suoritettu, Ympäristösuunnittelijan paperit valmistuivat toukokuussa 2023. Opiskelu aikuisiällä oli antoisaa ja mielekästä. Kestävän kehityksen opinnoissa eniten sydäntä lähellä olivat yritysten vastuullisuuteen liittyvät asiat.
Yrittäjyyden ohella työskentelen silloin tällöin kahvilassa, missä asiakaspalvelu, myynti, keittiötehtävät ja siisteydestä huolehtiminen tuovat arkeeni kaivattuja sosiaalisia kontakteja. Loistavat työkaverit tekevät työstä erityisen antoisaa!

Vapaa-ajan kohokohtia elämässä tällä hetkellä ovat monipuolinen liikunta, oman puutarhan nyppiminen, metsäretket ja hetket nuorison sekä muiden rakkaiden kanssa. Harvemmin on vapaa-ajan ongelmia!
